Sisällissota 1918

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun syttyi sota. Sota juuri itsenäistyneessä Suomessa. Sota, jolla on monta nimeä: sisällissota, kansalaissota, luokkasota, veljessota, vapaussota. Sota, joka kesti vain muutaman kuukauden. Sota, jota seurasi julma koston kierre. Kierre, joka kesti paljon kauemmin kuin itse sota. Sota, joka kosketti minunkin sukuani. Sota, josta tuli minulle henkilökohtainen vasta 80 vuotta myöhemmin.

Sisällissodan tapahtumista eivät äitini ja mummuni koskaan puhuneet. Niistä oli vallinnut samanlainen hiljaisuus kuin Soini-setäni vaiheista, joista kerron Jos-romaanissani. Vasta 80 vuotta traumaattisten tapahtumien jälkeen luin Hyvinkään Sanomien sisällissotaa käsitelleestä artikkelista, että Jalmari Ranta oli ollut Hyvinkäänkylän Hevosmäen harjalla punaisten joukoissa, kun saksalaiset hyökkäsivät Vantaanjoen suunnalta kohti Hyvinkäätä.

Soitin äidilleni ja ihmettelin, että jutussa mainittiin samanniminen henkilö kuin vaarini. Vasta silloin äiti puhui asiasta ja myönsi, että kyseessä oli tosiaan vaarini.

Hyvinkään sota kesti vain kaksi päivää. Sen seuraukset kestivät vuosikausia. Vaarini vangittiin ja hänet passitettiin Tammisaaren vankileirille. Jossain vaiheessa sinne tuli kirje, jossa yksityinen henkilö toivoi, että Jalmari Ranta ei enää palaa Hyvinkäälle. Onneksi vaarini tuntenut Uudenkartanon herra sai vihiä viestistä. Hän onnistui saamaan Jalmarin pois Tammisaaren viheliäisistä oloista. Vielä en tiedä, vapautettiinko vaarini saman tien vai siirrettiinkö hänet johonkin toiseen vankileiriin.

Tammisaaressa tai jossakin muualla vankina ollessaan vaarini jaksoi tehdä äidilleen lippaan, josta nuo kaksi kuvaa ovat. Kannessa lukee: ”Äidille muisto 1920”. Lippaan sisällä on teksti ”Muisto Jalmarilta”.  Tuo lipas on kotimme pieni aarre. Muisto vaarista, jota en koskaan saanut tavata.

lipas

Olen vasta nyt tutkimassa vaarini vaiheita sodan jälkeen. On pakko tietää. Tietää, mitä mummuni ja vaarini kokivat. Tunnen surua. Surua niiden kaikkien naisten, miesten ja lasten takia. Niiden, jotka kuolivat. Niiden, jotka menettivät läheisensä. Olen surullinen mummuni ja vaarini tähden. Ja kiitollinen siitä, että he omalta osaltaan kaiken kokemansa jälkeen jaksoivat rakentaa tätä rakasta maatamme.

Mainokset

Tyko Sallinen, Jytkyt ja vaarini

Olin Riihimäen taidemuseossa kuuntelemassa amanuenssi Tanja Pääskysen luentoa ”Suomi-kuvaa rakentamassa”. Se käsitteli kansankuvausta ja suomalaisen identiteetin rakentamista kuvataiteen avulla sata vuotta sitten. Aihetta lähestyttiin kahden kansainvälistä mainetta saaneen taideteoksen kautta: Venny Soldan-Brofeldtin Ateria savolaisessa talonpoikaistuvassa (1892) ja Tyko Sallisen Jytkyt (1917-1922).

Jytkyt on itselleni tärkeä ja tunteita herättävä taulu. Sallinen kävi lauantai-iltaisin Hyvinkäänkylän työväentalon tansseissa. Hän istuskeli penkillä seinän vieressä ja piirsi luonnoksia tanssivista ihmisistä. Valmiin teoksen keskellä tanssiva mies on vaarini Jalmari Ranta. Hän tutustui noihin aikoihin tulevaan vaimoonsa. Ehkä kuvassa hänen parinaan on siis mummuni.

Vaari auttoi Sallista erilaisten virallisten asioiden hoitamisessa. Mummuni ja vaarini vierailivat Sallisen luona ja Sallinen isovanhempieni kotona. Muutaman kerran Sallinen antoi vaarille ”paperisodassa” avustamisesta palkaksi taulun. Nuo taulut ja koko muu isovanhempieni omaisuus paloivat heidän talonsa mukana öljylampun räjähdettyä.

Kerroin tilaisuudessa lyhyesti Sallisen ja vaarini tuttavuudesta. Ja tässä komea vaarini.

jallu

Kirjojen juhlintaa

Noppo Bluesin yllätysjuhlat

Noppo Bluesin ilmestyttyä päätimme vaimoni kanssa pitää kirjanjulkistamisjuhlat, joihin kutsuisimme tyttäremme ja veljeni perheineen.

Juhlapäivän lähestyessä ihmettelin siivouksen lomassa, mitä tarjoamme ja koska tarvittavat ruoka-aineet ostetaan. Kauppalistalla ei ollut mitään juhliin viittaavaa ja keittiössä oli hiljaista. Jossain vaiheessa vaimo sanoi, että hän on ulkoistanut tarjoilut.

Juhlapäivän aamuna ajoin auton pihasta kadun varteen, että pitopalvelun auto pääsee lähelle ovea. Kun tyttäremme saapuivat, pyysin heitä jättämään autonsa kadulle. Minulle vastattiin, että nyt parhaat päälle ja matkaan. Ahaa, ajattelin, mennään ravintolaan syömään. Autossa ihmettelin, kun ajettiinkin Hyvinkäältä poispäin.

Päädyimme Knehtilän tilalle Palopuroon. Paikalle alkoi tulla yllätysvieraita, joista en tiennyt mitään. Vaimoni piti tervetuliaispuheen. Hän mainitsi, että ruokalistalla on menu à la Noppo Blues. Tilan emäntä Minna Sakki-Eerola oli loihtinut myös jälkiruuan kirjan tekstin mukaisesti. Hän totesi myöhemmin, että tuosta jälkiruuasta hän sai hyvän idean yrityksensä juhlatarjoiluihin. Ruokaillessamme ajattelin, että tulinpa kirjoittaneeksi romaanin henkilöille todella maukkaan ateriakokonaisuuden.

Kahvipöydässä oli kakku, joka oli myös iso yllätys. Kakku oli tehty kirjan muotoon. Sen päällystä koristi Noppo Blues -kansi. Kakuntekijän kommentit valmistuksesta tässä.

Kiitospuheessani muistin sanoa, että ainoa asia, mikä juhlapäivänä harmitti oli, että olin siivonnut turhaan kotona.

Yksi veljistäni vaimoineen saapui juhlaan suoraan Barcelonasta. Veljeni kertoi , että romaanin konduktöörillä on jo faniryhmä Espanjassa. Siitä todisteena he toivat sieltä ostamansa esineen.

konnari

Jos: Toinen romaani – toinen yllätys

Olimme kutsuneet lastemme perheet ruokailemaan kirjajuhlan merkeissä. Tai niin minulle uskoteltiin. Katoin pöydän alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Ovikello soi. Hämmästyin, kun ovella olikin pari Jos-romaanin henkilöä perheineen. Ehti käydä mielessä, miten ruokailun käy. Vaimo kuitenkin kattoi tyynesti lisää lautasia pöytään. Kaikki olikin suunniteltu tietämättäni yllätysvieraat mukaan lukien. Tarjolla oli karjalanpaistia kirjan teeman mukaan. Karjalaanhan kirjani päähenkilön tie johti.

Jälkiruokapöydässä olleen kakun suunnittelija ja valmistaja oli yksi tyttäristäni. Kakkua koristi Jos-kirjani kansi.

jos_kakku_300

Juhlassa sain serkultani lahjaksi kirjan päähenkilön valokuva-albumin. Sieltä löytyi kuva hänen rakastetustaan. Nainen, Hämeen Helmi, josta olin kuullut ja josta kirjoitin, sai kasvot.

Kirjan päähenkilön kohtalo, 100-vuotiaan Suomen historia ja yllätysvieraiden läsnäolo tekivät juhlapäivästä kovin tunteikkaan.

Kuka olen ja missä

potrettiKun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan, että en ole mistään kotoisin. Olen asunut kymmenellä paikkakunnalla. Tätä nykyä asun Hyvinkäällä ja täälläkin jo neljättä kertaa ja kuudennessa osoitteessa. Näkymätön vieteri vetää takaisin.

Tutkin mielelläni tähtitaivasta. Onneksi sen tähdet ja tähtikuviot ovat samanlaisia eri paikkakunnilla eikä niitä ole tarvinnut opetella uudestaan joka muuton jälkeen. On jännittävää katsoa tähtien tuiketta, joka tulee miljoonien vuosien takaa.

Linnut ovat myös aina kiinnostaneet minua. Pikkupojasta saakka olen ollut linturetkillä, opetellut lintujen ulkonäöt ja laulut. Jos olisin lintu, olisin pöllö tai kurki. Pöllö, koska se on mielestäni salaperäinen, ääneti lentävä, usein yön kulkija. Itse olen yövirkku. Tai kurki, joka leijailee yläilmoissa siivet levitettyinä ilmavirtojen myötä liitäen. Tarkemmin ajatellen: taidan päätyä kurkeen.

Olen lukenut aina paljon. Romaaneja, novelleja, runoteoksia, tietokirjoja. Jossain vaiheessa halusin kokeilla oman tekstin tuottamista. Aluksi kirjoitin runoja ja novelleja, jotka tosin jäivät pöytälaatikkoon.

Olen harrastajanäyttelijä. Jos kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista, teatterin tekeminen on toisesta ääripäästä. Siinä kukaan ei loista yksin, vaan lopputulos syntyy monen ihmisen yhteistyöstä. Teatterityöhön liittyen olen mm. saanut sanoittaa teatterimusiikkia.